perjantai 24. toukokuuta 2013

Voittajien comebackeja viime vuosilta

Ajattelin tehdä postauksen comebackeista euroviisuissa, koska kun aloin ajatella asiaa, niitä nähdään vuosittain. Välillä comebackit ovat kovin yllättäviä, varsinkin, kun on tiedossa, miten samalle esiintyjälle on jo aiemmin käynyt. Esimerkiksi tänä vuonna nähtiin viime vuonna ainakin minua järkyttänyt Valentina Monetta, jonka kappale tosin oli tänä vuonna onneksi aivan eri maailmasta kuin viimeksi. Niin tai näin, finaaliin pääsy jäi tälle pikkumaalle sekä näinä vuosina että kaikkina muinakin osallistumiskertoina haaveeksi.

Koska kaikkien comebackien käsittely veisi noin puoli vuotta, vaikka aikahaitariksi valitsisikin melko vähän vuosia, päädyin käymään läpi vain viime vuosina nähtyjä entisten voittajien paluita euroviisulavalle. Se on vaikea laji, sillä kaksi kertaa euroviisujen voittaminen on esiintyjältä hyvin harvinaista ja mahtaa olla siis vaikeaa. Tähän mennessä siinä on onnistunut vain (kaikkien tuntema?) Johnny Logan. Hän voitti vuosina 1980 ja 1987. Myöhemmin hän palasi vielä voittamaan sävellyksellään.


Siishän näitä voisi käydä vaikka maittain läpi, ja kun mietin vähän pidempään, tajusin, että olisi aika noloa, jos en olisi muistanutkaan, ettei Ruotsista ainoa vanha voittaja, joka viime vuosina on tehnyt paluun viisulavalle, ole Charlotte Perrelli (ent. Nilsson). Noloa edes myöntää, että meinasin unohtaa Carolan! Hänhän on legenda! Carola on ollut euroviisuissa yhteensä kolme kertaa, joista toisella kerralla vuonna 1991 naiselle napsahti voitto, silloin Ruotsin kolmas. Ensimmäiselläkin kerralla Carola oli menestyksekäs kolmannella sijalla. Huonosti ei mennyt 2000-luvun paluukaan mahtipontisella "abba" -tyyppisellä kappaleella ja maailman isoimmalla tuulikoneella (no okei se oli kuulemma imuri). Tulos oli viides.

Taas pian yhden välivuoden jälkeen Ruotsi luotti vanhaan voittajaan, jo aiemmin mainitsemaani Charlotte Perrelliin. Hänen kanssaan kappale oli hieman väsähtänyttä naispoppia, eikä lavashow'kaan häikäissyt. Menestystä saattoi osittain laimentaa muiden melko samankaltaisten (parempien) esitysten ja esiintyjien lukumäärä tuona vuonna. 2008 kärkisijoista 2.-4. menivät up-tempoiselle naisesitykselle. Lopullinen tuomio Perrellille oli finaalissa 18. (ja semifinaalin jatkopaikkakin oli irronnut viimeisenä)



Saksan 2010 vuoden voittaja Lena teki historiaa palaamalla viisulavoille jo seuraavana vuonna uudestaan. Kappale oli kuin eri planeetalta edellisvuotiseen verrattuna, ja voittajaviisun ollessa melko perinteinen ja kepeä rallatus tämä kappale oli kokeellinen ja sellainen, joka ei useinkaan sovi euroviisulavoille. ( lavallehan tietty sopii mikä vain, mutta tarkoitan tyyliä, joka ei useimmiten pärjää) Liekö laulajan muistaminen edellisvuodelta vaikuttanut hyvään tulokseen, mutta mielestäni näinkin erilaiselle kappaleelle 10. sija on erittäin hyvä.

Vielä yksi voittajan paluu löytyy viime vuosilta: lisää ysärivoittajia kehiin, eikä yhtään vähempää kuin alkuperäinen Diva isolla D:llä : Dana International. Ainakin minä olin erittäin innoissani hänen paluustaan. En voi väittää, että olisin seurannut kisoja, kun hän voitti (puolustukseni voin sanoa: olin vasta kaksi) mutta tässä on yksi niistä voittajista, jotka ovat kiinnittäneet euroviisuhistoriassa huomioni. Harmillisesti diiva taisi luottaa vähän liikaa kappaleen sijaan omaan statukseensa euroviisumaailmassa, ja vaikka minä pidinkin kappaleesta, sen lopullinen tulos karsiutua pois jo semifinaalissa oli hieman arvattavissa.

Tällainen fakta/mielipide/hölötyspaketti tällä kertaa, onnittelut jos joku jaksoi lukea puoliakaan!

edit // Kannattais varmaan laittaa ylös, mitä aikoo kirjoittaa, ennen kuin julkaisee. Unohdin vielä yhden ysärivoittajan, joka palasi viisuihin vuonna 2010. Nimittäin jos joku vielä muistaa, mitä esiintyjiä Irlanti lähetti kisoihin ennen Jedwardia, yksi niistä oli Niamh Kavanagh, vuoden 1993 voittaja. Sen verran väritön ja tasavarma balladi esitys oli, että lopulta tulos oli vain 23. sija, finaaliin päässeenä kylläkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti